tiistai 20. elokuuta 2013

Kakkos vuosi käyntiin

Maanantai 12.8.13

Tämän viikon tavoitteena on saada jokaiselle I12TP oppilaalle työssäoppimis paikka.

Olen itse soittanut viime viikolla työpaikkaohjaajalle ja ajatuksena on käydä huomenna paikan päällä.

Tiistai 13.8.

Työssäoppimis paikka löytynyt, Lainisano Oy:lle ens viikon maanantaista lähtien. Tämä viikko menee uusien ykkösten tuutoroinnissa & Kiitos, sain tänään valkoiset haalarit.

Keskiviikko 14.8.

Alotettiin tänään ykkösluokalle opettamaan miten toimia junanosien kanssa. Hyvinhän se meni. Opettaminenkin ja auttaminen on ollut mukavaa ja monipuolista, kiitos vaan että tälläinen mahdollisuus on.

Huominen jatkuu junanosilla ja eiköhän päästä ruiskuttamaankin.

Torstai 15.8.

Joo, tänään tosiaan jatkettiin ykkösten kanssa niitä junanosii. Maalaus jäi hieman kesken joten muutama ryhmä jatkaa junanosia vielä huomennakin, ei siinä mitään =)

Perjantai 16.8.

Tänään saatiin sitten valmiiksi maalaus ja hommat muuten kondikseen. Kiitos ykkösille toivottavasti viihdyitte ja saitte irti TP-puolesta.
Maanantaina lähtee käyntiin työssäoppiminen.



lauantai 30. maaliskuuta 2013

Asiakastyö, Moottoripyörän osat

Saimme hommaksi isäni tuomat moottoripyörän osat.
Osinä oli: 2 lokaria, tankki, 2 muoviosaa sekä yksi metalliosa.

Selostus:

Kun osat tulivat sovimme asiakkaan kanssa hinnan ja värin millä osat maalataan.
Tämän jälkeen aloitimme pohjatyöt.
Ensin pesimme suurimmat liat pois vedellä. Sen jälkeen suojasimme tankin tankkaus reijän xD
Sitten varmistimme, että osat olivat varmasti puhtaat rasvanpoistoaineella. Tämän jälkeen hioimme osat mataksi P180, P240, P320: sellä ja poistimme ruosteet metalliosista P80, P180 sekä 230: sellä (hiomapaperilla).

Osissa oli lommoja joten kittasimme ja hiomme ne (P180:sella hiomapaperilla).
Teimme rasvanpoiston ja tarkistimme oliko lommoja edelleen, lommaja löytyi edelleen joten kittailimme vielä.
Hioimme ja aloin tehdä Marikan kanssa muovi osiin muovinkorjausta. Jonka jälkeen asettelimme osat telineeseen ja vaihdoimme suojaukset.

Veimme osat telineissä maalauskammioon ja teimme rasvanpoiston.
Sitten menimme tekemään muovintartunta aineen Marikan kanssa, jonka jälkeen menimme vetämään ohuen kerroksen muoviosiin. (Haihdutusaika noin. 20 min.)
Ruiskun pesun jälkeen menimme tekemään happopohjamaalin jolla maalattiiin metalliosat.
Pestyämme ruiskun tinnerillä, sekoitimme hiomapohjamaalin. Maalasimme 2 kerrosta joiden välissä pidimme 5 minuutin haihdutustauon.
Jätimme osat kuivumaan yön yli sekä pesimme ruiskun jälleen kerran tinnerillä.

Hioimme P800:sella hinkkaväriä (hiomapohjamaalia), jos ja kun osiin tuli puhkeemia eli metallia näkyviin, korjasimme sen kohdan spraymaalilla. Hioimme P800:sella, jos taas tuli puhkeemia korjasimme ne spraymaalilla.

Päädyimme vetämään uuden hiomavärin, koska spraymaali loppui ja puhkeemia syntyi koko ajan vain lisää ja lisää.
Hioimme seuraavana päivänä ne mataksi ja aloimme suojata etulokaria ja takalokaria ulkopinnalta sillä vedimme osien sisäpuolelle kiveniskumaalin eli suihkutimme spraymaalia sinne paksun kerroksen.
Osat odottavat telineeseen laittoa ja maalia päälle.

Pohjatöissä meni noin 2viikkoa ja maalin laitossa veikkaan, että menee 2-4 päivää!
Jatkoa vielä tulossa...

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Moottoroidun hengityssuojaimen huolto


Tänään käytiin teoriassa läpi moottoroidun hengityssuojaimen huolta ja tehtäväksi tuli kirjoittaa siitä blogiin.

Kun huollat maskia, vaihda etuvanut. Se kasvattaa suodatinten käyttöikää. Käytä vain maskiin tarkoitettuja varusteita, jotta maski toimisi toivotulla tavalla.
Ennen kuin kalibroit maskin, irrota suodattimet ja lataa akku täyteen. Kalibroinnissa laitetaan muoviputki, missä on kuula, ilmaletkun tilalle ja painetaan virtakytkimestä n.3 sekuntia. Tämän jälkeen putken kuulan tulisi nousta merkin yläpuolelle. Muista pitää muoviputkea kohtisuorassa kalibroinnin aikana. Kalibroi maski myös suodattimien kanssa.
Lopuksi voit putsata muoviosat ja kypärän visiirit rasvanpoistoaineella. Visiirin suojana kannattaa käyttää muovikalvoja.
Suodattimissa on värikoodeja, orgaanisia liuotteita käyttäessä värikoodeina on oltava vähintään ruskea ja valkoinen, myös harmaa värikoodi olisi hyvä olla,joka todennäköisesti suodattaa isosyanaattia. 
Itse suodattimet kannattaa vaihtaa aika-ajoin. 
Kalibroi maski aina, kun ladattu akku vaihdetaan.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Jan Toivosen teoriat

Torstai 14.03.2013

Saimme Janilta tehtäväksi kertoa päivän teoriasta blogiin ja etenkin korkkarin huollosta.
Mitä uutta opit eli mitä tuli uutena tietona ja mitä jäi päällimmäisenä mieleen.

Kuivakalvon mittaaminen & Korkkarin huolto 

Kuivakalvon mittaaminen käytiin läpi siten, että Jan näytti miten konetta käytetään ja miten sitä luetaan. Jokainen sai itse mitata kuivakalvon mittarilla kohteen kuivakalvon. Tästä harjoituksesta saimme sitten T1 tasoon merkinnän.

Korkkari:

Opin miten suuttimen koko, paineen määrä ja ohennus vaikuttavat lopputulokseen.
Tässä esimerkki edeltävään lauseeseen: jos maali on liian paksua suuttimen kokoon nähden ja painetta liian vähän pintasta tulee appelsiinipinta sekä erittäin kuplikas.
Teimme harjoitusmaalauksia joissa huomasi hyvin erinlaisten pohjien erinlainen lopputulos. Eli pohjatyöt ovat tärkeintä, kuhan teet ne mielummin hitaasti ja varmasti kun pikkasenkaan kiireessä, pohjatyöt vaikuttavat niin lopputulokseen. Olit sitten miten hyvä ruiskuttamaan niin pohjatyöt kannattaa.

Perjantai 15.03.2013

Tehtävänä on kertoa miten osaamme katsoa/päättää oikean ruiskun.
Sekä Jan näytti miten eri ruiskut pestään.

Ruiskut & niiden putsaus

Ruiskut:

- Ruisku jossa on sininen viiva on tarkoitettu liuotinohenteisille maaleille.
- Ruisku jossa on vihree viiva tai siinä lukee base on tarkoitettu vesiohenteisille maaleille.
- Ruisku jossa lukee clear nii sillä saa maalata vain ja ainoastaan automaalausväreillä, ei siis millään muilla maaleilla!

Minkä kokoisella suuttimella maalataan mitäkin?

- 1,6:n suuttimella ruiskutetaan esim: hinkkavärit, alkydimaalit.
- 1,3:n suuttimella vedetään lakkaa ja suorakiiltoa.
- 1:n suuttimella vedetään vesi- tai liuotinvärejä, sopii pikku hommiin!

En sano ruiskun pesusta muuta kun, ruiskun pitää olla puhdas jotta se toimii oikein ja onhan se kivempi että kaikki on puhdasta nii hommatkin sujuu paremmin! Maalarille siivous on päivittäistä!




torstai 7. maaliskuuta 2013

Teoriatunti, Standox

Kävimme teoriatunnilla läpi Standox maaleja.
Tehtävänä oli kirjoittaa tärkeät asiat
Teoriasta blogiin ryhmissä.
Omassa ryhmässäni on : Aina, Laura, Menni, Emmi.

Basecoat - basecoat maaleja pitää muistaa sekoittaa aina 
Ennen käyttöönottoa. Jos maaleja ei sekoita,
Niin sideaine jää pinnalle hillumaan, jolloin maali menee pilalle
Ja voi tulla sävyeroja, eli maali ei vastaa kuvassa ollutta sävyä.
Basecoat maaleja ei saa ohentaa tinnerillä,
Koska maalit ovat vesiohenteisia.
Basecoat maaleissa on sävylaput mukana telineessä.
Niistä näkee mihin suuntaan väri taittuu ja onko väri kuultavaa.

Muovitartunta - muovittartunta maalia ei tarvitse kovettaa, ohentaa, yms.
Maalin voi levittää paperilla, jos muoviosa on pieni.
Maalin voi myös ruiskuttaa.
Jos maalia jää yli, sen voi kaataa suoraan takaisin purkkiin.
Muovittartunta saa osille hyvän tartuntapinnan. 

Pohjamaali - primer filler, se on yleisin Pohjamaali maalaamoissa,
Ja se tarttuu melkeinpä kaikkiin mahdollisiin pintoihin.
Mm. Rauta, muovi, metalli, alumiini, yms.....
Jos pohjamaaliin laittaa kovetetta se kestää paljon paremmin.

Muuta me emme muista :)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Teoriatunti, korkkari

Ryhmään kuului: Menni jonka blogista katson tämän tiedon, Sanna, Aina ja Osku sekä minä.


Tehtävänämme oli kirjoittaa Jarin pitämästä teoriasta blogiin.
Meidän myös piti korjata teksti. 
Tässä pääpiirteittäin Jarin selitys korkkarin huollosta.

- ei tarvitse suojavälineitä

- hydrauliikkapumppuun vettä
- paineet täysille (n. 6kg)
- jos laite vinoilee niin painetta lisää
- ruisku kannattaa pestä paineet letkuissa
- jos letku pullistuu, paikkaa se maalarinteipillä
- avaa runkosuodatin vaikka paineet on sisällä ja ruuvi on jäykkä
- putsaa korkkari paineilmalla
- levitä letkut ja maadotuspiuha lattialle.
- letkujen päältä voi ajaa vaikka trukilla
- maadotuspiuhat pitäisi irrottaa, koska ne on työturvallisuusriski.
- maaleja ei tartte ohentaa
- hajotusilmasuutin ja ainesuutin kuuluu lattialle

Tässä ne mitä muistetaan. 

Ja tässä korjaus tekstiin! 

- suojavälineet tarvitsee olla

- pumppuun öljyä
- paineita n. 2 kg
- jos laite vinoilee, ota paineet pois ja tarkista koneen kunto
- ruiskua ei saa pestä paineet letkuissa, eli paineet pois
- jos letku pullistuu, sulje paineilma
- älä avaa runkosuodatinta jos metallisuoja on erittäin tiukka, koska laitteistossa on painetta, joka pitää päästää pois.
- älä koskaan putsaa korkkarin paineilmalla
- pidä letkut ja maadotuspiuha siistissä järjestyksessä.
- letkujen lyttäämistä tulee välttää!
- maadotuspiuhaa pitää käyttää, jotta vältät staattiseen sähkön muodostumista ja mahdollista siitä johtuvaa kipinöintiä.
- maalit tarvitsee ohentaa
- hajoitusilmasuutinta ja ainesuutinta pitää käsitellä varoen ja ainesuuttimeen ei saa tulla naarmuja! 

   
  

torstai 21. helmikuuta 2013

Muovinkorjaus

Tiistai 19.2.2013

Jari piti meille teoriaa muovinkorjauksesta ja tästä piti kirjoittaa blogiin selostus miten muovinkorjaus tehdään.

Muovin korjaus tehtiin puskuriin josta oli lähtenyt kulmasta palanen irti, niin kuin näätte kuvista!




1. Ensiksi purkuri putsattiin.
Tässä tapauksessa kun osa oli suuri , putsattiin vain korjattavan alueen ympäriltä ja itse alueesta, sekä katsottiin mitä materiaalia puskuri on.



2. Halkeimien jatkumis esto.
Elikkäs puskurissa oli halkeamia, joten halkeimien päähän porattiin reikiä, mielummin useampi kuin liian vähän ja tämä tekniikka estää sen että hakeamat eivät pääse jatkumaan.

Kuten huomaatte opettaja muuttui aikuisopiskeliaan. Joona siis teki reikiä jonka jälkeen Jari palasi jatkamaan työtä.

Tähän osaan porattiin kyllä viemä kaksi reikää lisää. 


3. Porauksen jälkeen putsattiin irronnut palanen ja puskurin ympärys missä sijaitsi halkeema.



4. Sitten halkeaman reinat pyyhittiin tartunta-aineella.
Tartunta-aineen annettiin vaikuttaa 5minuuttia.


5. Tämän jälkeen leikattiin ja liimattiin taustatuet puskurin taakse. Ole huolellinen liimatessasi, että läpyskät menevät oikeaan kohtaan!





6. Sitten sauma viistettiin. 
Viistäminen pitää tehdä melko syvälle osaan, jotta korjausainetta saadaan kunnolla halkeamaan.



Jos halutaan nähdä että meneekö veistäminen liian syvälle kannattaa taivuttaa osaa niin näät sen, että onko se minkälainen.



Tältä näyttää se jos on liian syvälle veistänyt! Eli kun katsot sivuun niin näät tuon reijän! puhkimeni..


7. Viistämisen jälkeen sen ympäriltä hiotaan maali poies ja sen jälkeen suihkutetaan pohjamaali.



Täs kuvassa nähdään kun suihkutetaan  pohjamaalia osaan!


8. Sitten vuorossa on muovinkorjausaineen laitto, mutta ennen kuin muovinkorjausainetta käytetään osaan, tulee korjausainetta pursottaa noin.2sentin verran esim. suojapaperille/pahvin päälle. Tällä varmistetaan, että korjausaine on sekoittunut. Vasta sen jälkeen pursotetaan ainetta hakeamaan ja kitataan se muutaman kerran korjausaineella muovilaskan kanssa.




9. Kun muovinkorjausaine on kuivunut se hiotaan tasaiseksi. 

Enempää Jari ei meille kertonut, mutta aina on muistettava nuodattaa muovinkorjausaineen valmistajan ohjeita melko tarkasti.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Vihje!

Miten spraypullo ja kittilasta liittyvät toisiinsa?

Spraypullo ja kittilasta liittyvät toisiinsa pilkutuksen merkeissä.

Spraypullolla ruiskutetaan vähän täpliä kitatun kohteen kitin päälle, sitten läplät hiotaan pois ja niihin kohtiin, mihin spraytä on jäänyt lommo ja se pitää kitata uudestaan. Pilkutuksella myös huomataan, että onko kappale suora.

Mennin blogista näkee paremmin kuvien kera. -->
http://mennipinnalla.blogspot.fi/

Kun tämän tajusimme(Menni, Sanna, Osku, mä Emilia ja Aina) niin vihje jatkui QR koodin mukaan!
Päädyimme siihen, että ohjaaja Marikan luota kysyimme kirjekuorta, mutta ennen että saisimme tämän kirjekuoren piti vakuuttaa Marikalle MIKSI meille se kirjekuori pitäisi antaa! :)
Noh kirjekuori johdatti meidät maalivaraston seinän taakse jossa sijaitsi kaikenlaisia puskurin osia ynnämuuta sellaista. Sieltä kaiken ihmeellisen joukosta Osku löysi jonkun auton osia joissa oli tämä kuuluisa sininenteippi raksin muodossa. Tästä se sitten lähti ja ruvimme Oskun ja Ainan kanssa tekemään yhtä niistä osaa! Menni ja Sannalla kun oli pahasti kesken edellinen työ, mutta reilua kuitenkin on ne pitää tässä porukassa vaikka he eivät tehneet näitä osioita mitä Oskun kanssa teimme sillä Aina ei pahemmin osallistunut touhuun! Ps. Menni ja Sanna kuitenkin puuhasivat alussa eniten! reippaita nuorukaisia! <3

Tässä vähän koostetta/selostusta siittä mitä teimme Oskun kanssa sille osalle.





1. Putsaus (vedellä)
2. Hionta P120:sella.

3. Näkyy kuvasta!.


4. Koneella hionta! koko tsydeemi! Hiomapaperina käytimme P180.


5. Putsaus öö rasvanpoistoaineella.


6. Tästä lähti sitten kittaaminen.

7. Kittaus kun oli saatu valmiiksi ja se oli hiottu niin Osku ruiskutti siihen jtn spraymaalia.
Jatkosta en osaa sanoa sillä lähdin bussiin. Osku saatto jäädä maalaamaan osaa! Mutta jatkan kunhan pääsen takaisin halliin sillä torstai että perjantai meillä on  tulityökorttikoulutusta ja vielä talviloman jälkeenkin kai pari päivää sitä. Noh lusittavan sekin on! ja hyvähän sekin on käydä.


Mitä tarvisi ostaa halliin!

Jari sai hyvän idean kun huomasi, että lastoja ei ollut kaikille vaan niitä oli muutama hassu. Hän pyysi, että jos tänne blogiin kirjoittaisimme niitä asioita joita olisi hyvä ostaa halliin ihan kaikkia aatellen!

Itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen lastat/harjat joilla pyyhitään hallin lattiaa. Iso apuhan siinä on, että niitä olisi useampi, että kaikki yhdessä pääsisi siivoamaan eikä tarvisi seisoskella tyhjän panttina.
En nyt just muista montako rikkalapioharjaa siellä on, mutta eikai siinä jos sellaisenkin ostasi. Onhan ainakin muutama ylimääräinen keräilijä keräilemässä roskakasoja ympäri hallia.

Tässä oli itseni puolesta niitä asioita mitä olisi hyvä ostaa halliin.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Ryhmätyö, maalin määrä!

Miten voi säästää maalia?
Ryhmään kuului: Sanna, Emmi, Laura, Menni ja mä

- Ohenteen määrä
- Kuinka paljon kappaleeseen kuluu maalia
- Paineen määrä
- Maalin paksuus
- Ohiruiskutus
- Viuhkan koko

torstai 14. helmikuuta 2013

Asiakastyö, Seat

Saatiin tänään asiakastyönä puskuri ja lokari sekä neljä pientä osaa.
Tässä suunnitelma.

Työnjako:

Puskuria pääsee tekemään Sampo ja Laura. Lauran lähdöstä penkkareihin Sampon työpari muuttui Janneen, mutta loppujen lopuksi Sampo teki puskuria yksin.
Näitä neljää pikku osaa pääsee tekemään Mä ja Aina, mutta Ainan lähdöstä penkkareihin teen niitä yksin.
Lokaria pääsee tekemään Menni ja Sanna.

Työvaiheet:

Puskurin työvaiheet:



1. Rasvanpoisto
2. Telineeseen laitto ja suojaus
3. Hiominen ja suojausten vaihto
4. Rasvanpoisto
5. Pohjamaali
6. Mahdollinen hionta
7. Rasvanpoisto
8. Maalaus
9. Tarvittaessa lakkaus
10. Viimeistely


Neljän pikku osan työvaiheet:
Lokarin työvaiheet:




1. Rasvanpoisto
2. Hiominen sekä tarvittaessa kittaus.
--> Kitattavaa oli



3. Rasvanpoisto
4. Pohjamaali
5. Hionta
6. Rasvanpoisto
7. Maalaus
8. Tarvittaessa lakkaus
9. Viimeistely

Lokarin työvaiheeet:



1. Pesu
2. Vasvanpoisto
3. Hiominen
4. Rasvanpoisto
5. Pohjamaali
6. Hionta
7. Rasvanpoisto
8. Maalaus
9. Tarvittaessa lakkaus
10. Viimeistely


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Uusi ruiskun pesutapa!

Ruiskun pesu mahdollisimman vähällä ohenne määrällä.

Teoria tunnilla meille opetettiin uusi ruiskun pesu menetelmä/tapa. Peseminen tapahtuu pesukoneen avustuksena. Tämä menetelmä/tapa on säästeliäämpi ja nopeampi kuin ne kaikaisemmat tavat pestä ruiskua.

Selostus:

1. Ensiksi ruiskusta irroitetaan hajotusilmasuutin. Ja hajotusilmasuutin pestään pensselin avulla.
2. Tämän jälkeen avataan pesukoneen luukku, jonka jälkeen ruiskun sisään suihkutetaan liuotinta.







3. Kun liuotinta on ruiskun sisässä niin se jätetään sinne ja tämän jälkeen ruiskutetaan paineilman avulla se pesukoneen seinämään.



4. Sitten laitetaan uudestaan liuotinta ruiskun sisään jonka jälkeen ruiskun päälle laitetaan kertakäyttökippoihin kuuluva muovikorkki, ettei liuotin pääse valumaan poies.




5. Sit ruiskun voi viedä omalle paikalle odottamaan seuraavaa maalauskertaa.